Maailman Mestaruus
Sohvalta maailmanmenoa seuraavalle pelkästään kuluvan vuoden aikana maailmalla ei paljon ole iloisia asioita tapahtunut, jotka kulmakarvoja enempi kohottelisi, saati silittäisi otsan poimut.
Alkuvuoteen on mahtunut holtittomia eu-jäsenmaita, japanin maanjäristys, vaaliteesit,
eduskuntavaalit, prinssi Williamin ja Katen häät, takuurahasto ja hallitustunnustelut.
Taas, suhteeni jääkiekkoon on aina ollut jotenkin stoalainen, keskikoulussa ja lukiossakin minut valittiin joukkueeseen aina viimeisten joukossa ja myöhemmin, kotikaupungin oma seura (Ässät) oli jopa saavuttanut suomenmestaruuden ja kerran entisellä nimellään (Karhut), mutta useimmiten muu suomi nimen kuullessaan saa kasvoilleen oudon vinouden. Siis tällaiseen viitekehykseen projisoin jääkiekon.
Jääkiekon maailmanmestaruuskisat rajoitin omalta kohdaltani vasta semifinaaleihin ja sielläkin vasta Venäjä-matsiin, kun Kanadakin jäi asemalle. Venäjä-matsin siis katsoin 
kokonaan ja hyvin sattuikin, kun Granlundin Mikael näytti oikein käytännössä, kuinka ilmaveivi tehdään. Ei siinä Venäjän jääkiekkomaine paljoa painanut. Heh heh!
En ollut yhtään yllättynyt, kun finaali-vastustaja olikin ruotsi, kuin ollakaan. Olihan siinä pari päivää aikaa puntaroida asetelmia ennakkoon ja muistella edellistä kohtaamista, jolloin puntari kallistuikin meidän puoleen. Vaikea sitä oli hahmottaa, kun sen verran olen alaa sivusilmällä seurannut, että ruotsissakin ollaan eteenpäin menty, päätellen niiden jalanjäljistä NHL :ssä.
Pelin alku, siis koko 1. erä olikin niin hektinen ja tasainen, ettei siitä sen valmiimpaa
sitten tullutkaan. Toisessa erässä mielensopukassa vilahti, ruotsin tehtyä maalin, oliko tämä sitten tässä ja menisinkin nukkumaan. Ajattelin kuitenkin seurata maalin vaikutusta meidän miehistöön, eikä sillä isompaa ollut, ei ainakaan jäätämisestä näkynyt mitään merkkejä.
Suomen 3. maalin kohdalla intuitio sanoi minulle, että siinä oli ruotsin niksahduskohta, sitten heikkeni niiden vastaaminen leijonien kuvionvaihdoksiin, loppuen 4. maalin jälkeen oikeastaan kokonaan. Sen jälkeen näytti olevan sama, mistä ja miten sen kiekon maaliin mätti.
Totta se sitten on, Suomen Leijonat on jääkiekon maailmanmestari 2011.
Kotiinpaluu
Olihan se sellainen paukku, vaikka kello läheni puoltayötä, asian kunniaksi ja pähkäiltäväksi piti keittää pannullinen kahvia. Tapaus myös herätti uinuvan valokuvaajan itsessäni ja mitalien jako täytyi saada dokumentoiduksi, vaikken Bratislavassa sattunut juuri sillä hetkellä olemaankaan. Jos on penkkiurheilijoita, miksei sitten penkkifotareitakin.
On hienoa, että TV2 järjesti lähetyksen kotiintulojuhlista Helsingin kauppatorilta livenä, mukana ollaan. Juhlan kunniaksi hain kaupasta pari suklaapatukkaa, kauppias kehui mäyräkoirienkin kulkeneen maanantai-päiväksi ihan kivasti, ovesta ulos.
Siinä sitten kansakunta juhli, paikanpäällä ja ruudun takana. Jossain vaiheessa mainittiin poliisin arvion mukaan paikalla olevan 70.000 ihmistä, tiistaina se oli jo 100.000. Juhlan esiintyjäkaartissa vilahti ainakin Vesa-Matti Loiri, Sakari Kuosmanen (Maamme), presidentti Tarja Halonen, Suomen Työn liiton Avain, Poika ja Leijonat. Tunnelma oli lämmin ja harras.
Palaute-riihessä puidaan…
Kaikki alkoi siitä, kun joidenkin urheilujärjestöjen, ilmeisesti kukkahattutädit, olivat käyneet motkottamassa kulttuuriministeri Stefan Wallinille, että kun sillä lailla kauheissa kaljoissa mennään esiintymään… saa huonoa mallia meidän nuoriso! Stefan Wallin toimeliaana ministerinä reklamoi tästä sitten Kummolalle ja niin edelleen.
Satuin itse seuraamaan YLE:n streamia Seutulasta ja siellä ainakin Wallin söi tyytyväisenä mansikkakakkua Jalosen ja Koivun kanssa sulassa sovussa Granlundin pitäessä tiedotusvälineitä tiedonjanossaan tyytyväisenä.
Muistaakseni jossain kolmenkympin korvilla kävin katsomassa Disneyn hienon piirretyn leffan “Bernard ja Bianca”. Siinä oli hauska jumbo-jetti, “Ossi Albatrossi”, jonka laskeutumiset hankki mennä aina enempivähempi pitkäksi ja nokilleen. Mieleeni muistui heti tämä elokuva, kun iltapäivälehdet ystävällisesti antoivat katsottavaksi hupaisan videonsa, jossa valmentaja Pasi Nurminen suorittaa touchdownin punaiselle matolle. Kengät ovat todellakin huonontuneet tänä päivänä.
Omalta kohdalta siirrän tähtäimeni seuraaviin ämmämmiin.
Terveisin, Jani
